lauantai 10. huhtikuuta 2010

Näin se meni

Keskiviikkona 7.4.2010 menin sairaalalle puoli yhdeksäksi. Sairaanhoitaja otti vastaan melko pian sen jälkeen. Puheltiin hetkonen, jonka jälkeen pääsin odotustilaan odottamaan. Esilääkityksen sain klo 10 ja tämän jälkeen muistikuvat valitettavasti ovatkin aika hataria. Menin niistä lääkkeistä niin pöllyyn etten tajunnut edes pelätä ollenkaan, vaikka sairaalaan tullessa pelottikin. Esilääkityksen ansioista nukahdin istualleni sinne odotushuoneen tuoliin, että ilmeisen tehokasta.

Leikkaussaliin lähdetiin kävelemään muistaakseni klo 11. Salissakaan ei pelottanut yhtään, taisi vaan lääkkeiden ansiosta naurattaa. Syksyllä tähystyksen tehnyt lääkäri olikin leikkaava lääkäri (eikä Mr V.), kävi siinä moikkaamassa. Kovasti laittelivat kaikenlaisia letkuja/laitteita kiinni, mm. otsaan laitettiin uneen syvyyttä seuraava anturi. Sitten kuului anestesialääkärin ääni ja sen jälkeen tuli pimeys.

Heräämisajasta ei siitäkään ole tarkkoja muistikuvia, mutta keskiviikkona soitin miehelle 17.30 heräämöstä joten olen varmaankin herännyt 1-2 tuntia ennen tuota. En muista että olisi tuntenut kipua kovinkaan paljoa, suurempi ongelma oli pahoinvointi. Melko pian heräämisen jälkeen minut nostettiin sängyn laidalle istumaan ja myös seista piti vähän aikaa. Heräämössä annettiin tipan kautta vahvoja särkylääkkeitä ja myös pahoinvointilääkettä.

Puoli yhdeksän aikaan keskiviikkona minut vietiin heräämöstä osastolle. Neljän hengen huoneeseen, jossa oli kaksi muutakin lihavuusleikattua. Meillä keskiviikkona leikatuilla oli pumppusukat jalassa ja meteli aikamoinen. Ei tullut paljoa nukuttua ke-to yönä. Meteli oli tietysti vain yksi syy, hoitajat kävivät vähän väliä katsomssa, verenpainetta mitattiin varmaan tunnin välein plus lisänä iin päälle kovaa kuorsannut neljäs huonetoveri. Ekana yönä iski myös olkapää kipu, jota sitten onneksi lääkittiin kyllä hyvin.

Torstaina aamulla tippaletkut otetiin pois, samoin kuin pumppusukat ja katetri. Hoitajat tulivat nostamaan ylös heti aamulla, ensialkuun riitti pieni kävely huoneessa. Minulle tuotiin ke-to yönä sellaisia isoja tops-puikon näköisiä tikkuja joilla sai kostutettua suuta. Torstai aamuna piti jo aamulääkkeet ottaa itse, joista sitten iso kokoinen Panadol jäi tuonne sisuksiin jollain lailla jumikseen aiheuttaen mielettömän pahoinvoinnin. Onneksi tuo pahoinvointi meni ohi parin tunnin levolla. Sanoisin että koko sairaala-aikana kipuja suurempi ongelma oli pahoinvointi.

Eilen eli perjantaina 9.4.2010 pääsinkin sitten jo kotiin. Jo sairaalassa eteen tuodut ruuat menivät ongelmitta alas, eikä kotonakaan sen suhteen mitään suurempia ongelmia ole ollut. Kunhan muistaa syödä tarpeeksi h-i-t-a-a-s-t-i ja pieniä annoksia. Syödä pitäisi 6-8 kertaa päivässä, tällä hetkellä mulla menee sellanen pikkusen reilu desi kerrallaan ruokaa. Juomiset pitää hoitaa eri aikaan.

Mahassa on viisi siistä haavaa (tätä kehuivat monet hoitajatkin sairaalassa!) ja yhtä haavaa kohti on 2-3 hakasta. Hakaset poistetaan 16.4. Mitään hirmu suuria kipuja ei ole ollut, luulen että särkylääkkeet saa jättää aika pian pois. Tietysti maha tuntuu siltä että siellä myllätty on, aran oloinen mutta ei kuitenkaan sillä lailla kivulias kuin olisi etukäteen voinut luulla.

Sairaalasta sain nipun reseptejä mukaan, 5 lääkettä joista kolmea syön koko loppuikäni. Särkylääke, mahansuojalääke ja kolme vitamiinia.

Kertomus on varmaankin aika sekava, mutta toivottavasti siitä saa selvän. Kysyä saa mikälio kysyttävää on :)

Loppuun totean, että jos harkitset leikkausta niin mieti tarkkaan. Jos yhtään tuntuu siltä, että voisit vielä päästä kiloistasi eroon ilman leikkausta niin tee se, tämä ei ole oikotie onneen eikä missään nimessä se helpoin tie. Minä kokeilin leikkausta edeltävinä vuosina kaikkea mahdollista, eikä mikään onnistunut. Jos olisin voinut valita toisin niin olisin valinnut! Ei minua kaduta, koska tiedän valinneeni oikein oman tulevaisuuteni kannalta.


4 kommenttia:

  1. Sun matka kuullostaa hurjalta! Arvostan kovin, että kerrot reilusti ettei kyseessä ole mikään helppo toimenpide. Kovasti paljon tsemppiä toipumiseen :) Kirjoitahan toipumisesta.

    VastaaPoista
  2. Kovasti onnea ja menestystä toipumiseen.
    Minäkin toivoisin, että kertoisit jatkossa kuinka menee, ja miltä oikeasti tuntuu syömiset yms. arkielämä.
    Saattaa olla, että mullakin on leikkaus edessä, kovasti koitan vastaan pyristellä.
    Olisi kiva tietää mitä todella on edessä jos siihen pisteeseen joudutaan...

    Terv. Kati

    VastaaPoista
  3. Täälläkin yksi joka seurailee taustalla. Itsellä ilmeisesti kans leikkaus edessä, kaikki konstit on jo kokeiltu, joten ei ole juuri vaihtoehtoja. Hirvittää kovasti, mutta ehkä sillä pelastaa oman elämän.
    T. Kohtalosisar

    VastaaPoista
  4. Onnea hyvin sujuneesta leikkauksesta. Leikkaus on aina leikkaus ja ongelmia voi tulla myöhemminkin, mutta toivotaan, että pääset kiloista eroon ja saat palkinnon sitä kautta. Ethän unohda blogiasi. Siitä leikkauksen jälkeisestä arjesta haluaisin minäkin kuulla...

    VastaaPoista