tiistai 17. elokuuta 2010

Kontrollit


Viime viikolla oli ensimmäinen leikkauksen jälkeinen kontrollikäynti, ravitsemusterapeutilla. Tuota käyntiä ennen otetut verikokeiden tulokset olivat ihan hyviä. Muutamassa arvossa olisi korjaamisen varaa mutta ehkäpä ne korjaatuvat itsestään ajan kanssa. Syömisten kalorimäärää pitäisi kuulema nostaa 1200-1500 kaloriin päivässä, etenkin jos liikkuu paljon. Nythän minulla menee noin tonni päivässä. Mutta yritän nostaa sitä kun kerran käsky kävi. 

Eilen oli sitten lääkärikäynti(kirurgi). Tapasin Mr. V:n, ensimmäistä kertaa itseasiassa. Painosta sanoi sen verran, että kun minä nyt olen laihtunut 60% ylipainostani niin enempää ei tarvitsisi. Että tämä prosenttiluku on se mihin leikkauksella pyritään. Jotensakin hämmentävää, ei tarvitsisi enää laihtua? Toisaalta vapauttavaa, kaikki tästä alaspäin on plussaa :) Enkä minä aio tähän lopettaa, tavoitepainoon on vielä matkaa ainakin 25kg. Aika näyttää miten käy. 

Seuraava kontrolli on huhtikuussa 2011, jolloin sitten enemmänkin puututaan noihin veriarvoihin. Ennen sitä käyntiä otetaan kuulema vino pino verikokeita. Tuohon on sen verran pitkä aika, että ehkä ne veriarvot joissa parantamisen varaa olisi ovat jo itsestään korjaantuneet siihen mennessä. Näin lääkärikin eilen ennusti. 

Katsotaanpa sitten, että missä vaiheessa meille siunaantuu lisää jälkikasvua. Asia on aika vaikea, joten sen enempää en varmaan siitä tule kirjoittelemaan tänne. Jokainen kauan yrittänyt varmaan tietää miltä tuntuu pettyä kerta toisensa jälkeen. Eikä tietysti välttämättä tarvitse niin kauaa yrittää pettyäkseen valtavasti, mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä kovempi pettymys on.  Ehkä jonain päivänä uutiset tältä saralta ovat hyviä?