tiistai 9. maaliskuuta 2010

Vaikutuksia

ENEily vaikuttaa minuun siten (vaikka sitä ei nyt kauan olekaan vielä jatkunut) että sellanen turha lepposuus on karissut. En ole huonollakaan tuulella mutta sanotaanko että en hirveän aurinkoinenkaan. Nyt nimenomaan on alkanut se täyseneily, ei enää osittain. En odota että tunnelmat tästä yhtään nousis, joten mahtaa tulla hilpeät neljä viikkoa. 

Yritän kuitenkin keskittyä kaikkeen muuhun, kun siihen etten syö kuin Nutreja. Eiköhän se tästä.

Päivittelen nyt tähän samaan tekstiin kun löysin äsken siivotessa lippulappuja mitkä sain vajaa vuosi sitten sairaalan ravitsemusterapeutilta. Siinä vaiheessa motivaatio laihduttamiseen ei ollut jostain syystä vielä niin suuri (tyhmä minä) ja laput hautautu mun loputtomiin paperikasoihin. Nämä nyt löytämäni laput koskee siis ENEilyä, eli seuraavaksi muutama sana siitä.

* ENE-ruokavalion aikana tavanomainen ruoka korvataan laihdutusvalmisteilla, jolloin päivän energiansaanniksi tulee enintään 800 kcal.

* Annospussien lisäksi ruokavalioon kuuluu:
- Kasviksia 400g-500g
- Vähintään 2 litraa energiattomia juomia päivässä
- Poikkeusolosuhteissa ENE-valmisteen voi korvata LCD (patukat ja valmiit juomat) valmisteella korkeintaan 1-2krt viikossa.

* Ruokavalion aikana voi liikkua js työskennellä entiseen tapaan, mutta rasittavampaa liikuntaa kannattaa välttää.

En ole syönyt kasviksia nyt, elämäni saattaisi helpottua huomattavasti jos söisin tuon sallitun kasvismäärän per päivä. Pitää pistää harkintaan :)


1 kommentti: